SUOMI ON PAHASTI JÄLJESSÄ SÄHKÖAUTOILUSSA

Suomalaiset on jäämässä hännänhuipuksi sähköautojen käyttäjinä. Euroopassa vain Espanjassa ja Italiassa sähköautojen osuus uusista autoista on pienempi.

– Sähköautojen käyttäjät ovat kaikkein tyytyväisimpiä, kun taas epäilijät löytyvät sellaisista ihmisistä, joilla ei ole sähköautoa, toteaa Sähköinen Liikenne -hankkeen koordinaattori Elias Pöyry.

– Sähköautot ovat kansainvälisesti selkeästi kasvava ala. Keski-Euroopassa sähköautoja on tyypillisesti yksi prosentti myydyistä uusista autoista – Norjassa jopa 30 %. Suomessa sähköautojen myynti on tuplaantunut joka vuosi vuodesta 2011 ja tulee tänäkin vuonna tuplaantumaan, määrät vain ovat pieniä. Sähköautojen myyntiin voitaisiin parhaiten vaikuttaa veroteknisillä ratkaisuilla. Ruotsissa esimerkiksi on vaikuttanut 'Supermiljöbil' – ympäristöystävällisten autojen tukijärjestelmä.

Suomessa on tällä hetkellä noin 1 100 sähköautoa. Vuonna 2030 sähköautoja tulee olemaan arvioiden mukaan noin 300 000.

Sähköautoilu pääsemässä vauhtiin

– Olemme saavuttaneet minimimassan ja kehitys kiihtyy. Epäilijöiden määrä vähenee, puhutaan sitten auton ominaisuuksista tai lataamisesta. Ihmiset, jotka voisivat ostaa minkä tahansa auton, ostavat Teslan ja pitävät sitä parhaana mitä rahalla saa. Esimerkkinä vaikkapa pääministerimme.

– Sähköauton jälleenmyyntiarvo on muodostunut varsin hyväksi. Tähän vaikuttavat mm. vuosi vuodelta kiristyvät päästönormit – sähköautolla se ei aiheuta haittaa.

Norjaan verrattuna Suomi on kehitysmaa. Nissanin sähköautojen Pohjoismaiden johtaja Jarkko Ahlbom kuvasi tilannetta tullessaan Norjasta Suomeen siten, että se on kuin tulisi aikakoneella vuosikymmeniä taaksepäin. Norjassa sähköautot on saatu liikenteeseen nimenomaan valtion tuella.

– Suomessa on tuettu sähköautoilua vuodesta 2011 yhteensä 10 miljoonalla eurolla, joka on sama kuin pelkästään Enston latausbisneksen liikevaihto. Silti sähköautot tulevat väistämättä lisääntymään Suomessakin. Maailmalla ne ovat iso bisnes. Ne ovat kuin taulu-TV:t – kun olit yhden nähnyt, tiesit, että tällaisia ne tulevat kaikki olemaan, Pöyry toteaa.

Suomessa on jo osaamista

– Siltikin suomalaiset yritykset tekevät jo bisnestä sähköautoilla. Ensto latauspuolella, Visedo ja Vacon taajuusmuuntajilla. Liikennevirta, joka on kehittänyt sähköauton latauspalvelua, on kansainvälistymässä kovaa vauhtia. Fortumillakin on latausbisnestä maailmalla.

– Suomi on ollut ykkönen latausjärjestelmäteknologioissa, laskutusjärjestelmissä, kehittämisessä, sopimuksissa, tuotteistamisessa ja EU-lainsäädännön soveltamisessa. Suomalainen energiajärjestelmä- ja digitaalinen osaaminen ovat päässeet oikeuksiinsa. Meillä on Toroidion. Nyt katsotaan, kuinka ne lähtevät lentoon.

– Sähköautoteknologia kehittyy kovaa vauhtia. Jo nyt on olemassa kaupallisia sovelluksia esimerkiksi virran ottamiseksi ulos sähköautoista. Qualcomilla on valmiina langaton latausjärjestelmä.

www.sahkoinenliikenne.fi

Jaa tämä artikkeli